Kun työ näyttää lastenleikiltä

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä toimintaterapeutti Mira Mämmelä törmää toistuvasti vanhempien ihmettelyyn siitä, että terapian aikana on saatu vain leikkiä ja pelata. Toden totta, terapiassa pelataan ja leikitään, mutta siihen on hyvä syy.

”Työ voi näyttää ulkopuolisen silmiin, että täällä me vain piirretään ja leikitään lasten kanssa. Niinhän me teemmekin, mutta toimintaterapiassa leikki pilkotaan useaksi toiminnan palaseksi. Esimerkiksi jos pelaan lapsen kanssa vaikka Afrikantähteä, siinä selviää osaako lapsi käsitellä välineitä, kykeneekö hän suunnittelemaan omaa toimintaansa, hallitseeko hän istuma-asennon, malttaako odottaa omaa vuoroaan, miten hän reagoi eri tilanteisiin ja paljon muuta. Mitä ikinä lapsen kanssa teemmekin, se on tarkasti harkittu”, Mämmelä kertoo.

Pelin tai leikin aikana siis selvitetään syitä kaikkeen siihen, miksi lapsi on ylipäätään ohjattu toimintaterapiaan – ja terapian tarve on nykypäivänä kova.

Pelkästään lasten ja nuorten toimintaterapiassa on havaittu, että esimerkiksi tarkkaavaisuuden häiriöt, käytöshäiriöt ja muut tunneongelmat ovat yleisiä.

”Ikäjakauma täällä on suuri, mutta eniten meillä 4-10 -vuotiaita lapsia. Osa ohjautuu neuvolasta, osa kouluterveydenhoitajalta ja -psykologeilta. Osalla haasteet ilmenevät koulussa, osalla jo aiemmin.”

Osalle lapsista riittää ohjeistus kotiin ja kouluun ja seuranta. Toisille haetaan kansaneläkelaitoksen kautta laajempaa toimintaterapiajaksoa. Tärkeintä on se, että lapsen kehitys saadaan ohjattua oikeille urille niin hyvin ja pian kuin mahdollista.

Mutta mitkä tekijät ovat lisänneet toimintaterapian tarvetta? Onko kyse siitä, että ongelmat havaitaan aiempaa paremmin, vai siitä, että ongelmia on enemmän kuin esimerkiksi kuin 20 vuotta sitten.

”Molempia. Ennen vanhaan oli niitä ”kurittomia kakaroita”, mutta nykyisin ongelma tunnistetaan ja hoidetaan. Tämä on vähän omaa mietiskelyä, mutta yhteiskunta on hektinen ja tehokkuutta vaaditaan jo varhaisessa vaiheessa. Lastenohjelmatkin ovat nopeita, äänen ja värien ilotulitusta. Mehän katsoimme lapsena esimerkiksi Muumeja, jotka olivat rauhallisia ja hidastempoisia.”

Puhe lasten ruutuajasta on ollut pinnalla jo pitkään, eikä sitä tässäkään yhteydessä voi välttää. Mämmelä näkee, että lasten ja vanhempien ruutuaika ei ole likimainkaan ainut syy negatiiviseen kehitykseen, mutta on osasyyllinen kuitenkin.

”Liiallinen ruutuaika vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Vanhemmatkin ovat entistä enemmän ruudulla, minkä vuoksi vuorovaikutus lapsen kanssa voi jäädä pintapuoliseksi. Lisäksi meillä on koronat ja sodat, jotka ovat lisänneet perheiden pahoinvointia, mikä lisää myös lasten pahoinvointia.”

Mämmelä kertoo, että yksi varsin yleinen ohjenuora vanhemmille on se, että lapsi kannattaa ottaa arjen askareisiin mukaan.

”Herkästi toimimme niin, että lapsi laitetaan ruudun ääreen askareiden ajaksi. Ruutuhan on hyvä lapsenvahti. Yksikin vanhempi kertoi ihan suoraan, ettei hän tiedä mitä lapsen kanssa pitäisi tehdä. Siihen on hyvä, että ohje, että lapsen voi arjen juttuihin mukaan. Vanhemman ei tarvitse olla terapeutti, enkä minäkään ole omille lapsilleni.”

Älylaitteet ovat parhaimmillaan mahtavia, mutta sekään ei ollut pelkästään huono asia, että ennen jonkin asian selvittämiseen piti nähdä vaivaa enemmän kuin nykyisin. Piti nousta sohvalta, pukea päälle ja käydä esimerkiksi kirjastossa.

”Koko maailma on puhelimessa. Jos jotain ihmettelee, voi napata puhelimen ja löytää tiedon nanosekunnissa. Ihmisten pitkäjänteisyys vähenee, mutta haluan uskoa, että kun teemme lasten eteen kaikkemme, ehkäisemme nuoruuden ongelmia kuten syrjäytymistä.

Vaikka me lasten vanhemmat olemme saaneet tässäkin jutussa vähän satikutia, muistuttaa Mämmelä myös siitä, ettei kukaan tahallaan halua lapsen kehitystä jarruttaa.

”Vanhemmat haluavat varmasti lapselleen parasta. Me annamme tukea ja monelle on helpotus jo se, kun saa ymmärryksen mistä lapsen haasteet johtuvat. Sen jälkeen asiat on helpompi hyväksyä ja hoitaa. Teemme tätä vanhempien kanssa yhdessä tavoitteena tukea lasta.”