Korona sulkee Leppiksen päiväkodin kolmeksi päiväksi

Leppiksen päiväkoti Siikajoella suljetaan ensi viikolla useiden koronatapausten ja altistumisten vuoksi. Paavolassa sijaitseva päiväkoti on suljettuna maanantaista keskiviikkoon, eli syyskuun 27.-29. päivä, koska lähes koko päiväkodin henkilökunta on määrätty altistumiskaranteeniin päiväkodissa todettujen kolmen koronatartunnan vuoksi.

Aiemmin tällä viikolla päiväkodissa todettiin kolme varmaa koronatapausta ja 19 altistunutta. Altistuneiden joukossa oli sekä lapsia että päiväkodin henkilökuntaa.

Jokaisen päiväkodissa viime aikoina aikaa viettäneen kannattaa tarkkailla vointiaan ja oireiden ilmetessä hankkiutua matalalla kynnyksellä koronatestiin.