Elokuun 4. päivä koronarokotteelle ilman ajanvarausta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä järjestää elokuun 4. päivä Raahessa Kummatin vanhan koulun rokotuspisteellä koronarokotusta ilman ajanvarausta. Ilman ajanvarausta annetaan koronarokotuksen 1. rokotteita. Niin sanottu walk in -rokottaminen toteutetaan 4.8. kello 11.30-13.30, ja ilman ajanvarausta rokotettaville varataan yhteensä 60 Pfizerin Comirnaty koronarokotetta.

Rokotukselle voi tulla kaikista kuntayhtymän toiminta-alueen kunnista. Rokotteelle saapuvan tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä. Lisäksi jokaisen kannattaa varautua myös odottamaan, sillä rokotteet pitää valmistella rokotuspaikalla.

Kuntayhtymän alueen asukkaista liki 17 800, yhteensä 68,3 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä, on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Rokotusaikoja on tarjolla tällä hetkellä aiemmin mainitun 4. elokuuta lisäksi heinäkuun 30. päivälle.

Ajanvaraus onnistuu verkossa osoitteessa www.ras.fi/nettiajanvaraus tai www.nettirassi.fi

Jos nettiajanvaraus ei toimi Internet Explorer -selaimella, kannattaa kokeilla vaihtoehtoista selainta, kuten Googlen Chromea tai Mozilla Firefoxia.

Koronarokotuksen puhelinajanvarauksen takaisinsoittonumero 040 135 8540 palvelee aina tiistaisin kello 8 alkaen.

Hyvinvointikuntayhtymän alueella palaillaan normaaliin myös kuntien osalta, sillä koronarokottaminen jatkuu Ruukin, Vihannin ja Pyhäjoen terveysasemalla 2. elokuuta alkaen.

Koronarokotuksia annetaan elokuun 4. päivä Raahessa ilman ajanvarausta.