Alle 70-vuotiaiden joukkorokottaminen siirtyy Kummatin koululle

Alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien joukkorokottaminen siirtyy tiistaina 23. helmikuuta Kummatin koululle. Nyt rokotetaan riskiryhmäläisiä, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Nyt vuorossa ovat 20-69 -vuotiaat riskiryhmäläiset, joilla on elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes. Myös 20-69 vuotias downin oireyhtymää sairastava henkilö kuuluu tähän riskiryhmään.

Tällä viikolla Kummatissa rokotettavien rokotusajat on annettu jo aiemmin, eli tiistaille ja keskiviikolle ei ole tarjolla uusia aikoja. Tiedotamme heti, kun alle 70-vuotiaiden rokotusajat tulevat taas varattavaksi ja muistutamme myös siitä, että jokainen alueen asukas tulee lopulta saamaan rokotteen.
Kulku rokotukseen käy ovilta 3,4,5 ja 6. Opastus alueelle Kummatinkadulta ja Liikuntahallin ja koulun väliseltä parkkipaikalta. Autolla ei tule ajaa koulun pihaan, koska pihasta kulkee koulukyyditys. Näin liikenne sujuu ja vältetään vaaratilanteet.

Torstaina 25.2. ja perjantaina 26.2. ovat vuorossa Modernan ja Pfizerin rokotteilla rokotettavat yli 80-vuotiaat. Heidän rokotuspaikka on edelleen NeuvoRassin tilat Raahessa.

Maanantaina 22. helmikuuta avattiin myös yli 80-vuotiaiden koronarokottamisen ajanvaraus. Ajanvaraus on avoinna kello 8-14 ja aikoja annetaan niin monta, että alueelle saadut rokotemäärät täyttyvät. Hyvinvointikuntayhtymä toivoo, etteivät muihin ikäryhmiin kuuluvat kuormita ajanvarausta, koska tällä kertaa rokotusaikoja annetaan vain vanhimmalle väestölle. Tiedotamme heti, kun alle 70-vuotiaiden rokotusajat tulevat taas varattavaksi ja muistutamme myös siitä, että jokainen alueen asukas tulee lopulta saamaan rokotteen.

Ajanvarausnumero on tuttu 040 135 8540. Yleistä koronarokotustietoa saa arkisin kello 9.00-10.30 puhelinnumerosta 040 135 8535. Tätä numeroa ei voi käyttää ajanvaraukseen.

Opastus rokotukseen löytyy Kummatin koulun ja Liikuntahallin välissä olevan pysäköintialueen reunalta.