Tekstin koko

Sosiaalityö

Palveluohjaus ja neuvonta

Raahen sosiaalipalvelukeskuksen neuvonnasta sekä kuntien sosiaalitoimistoista saa keskitetysti tietoa hyvinvointikuntayhtymän palveluista ja tukimuodoista.

Palveluohjausta käytetään asiakkaiden ja perheiden tukimenetelmänä tarkoituksenmukaisten palvelujen löytämiseksi ja sen avulla pyritään ohjaamaan asiakas oikeaan palveluun oikeaan aikaan. Käytännössä palveluohjaus ja neuvonta on neuvomista, hakemusten ja kaavakkeiden täyttämistä, kuuntelemista, tukemista ja kuntouttavaa työskentelyä.

Sosiaalityö

Sosiaalityöllä tarkoitetaan ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.

Sosiaalityöntekijään voi ottaa yhteyttä erilaisissa elämän ongelmatilanteissa, kuten perheen ihmissuhteisiin, parisuhteeseen tai lasten kasvatukseen liittyvissä pulmissa. Usein ongelmiin on helpompi puuttua silloin kun tilanne ei ole jatkunut kovin pitkään, mutta pitkittyneissäkin tilanteissa voidaan löytää ratkaisuja. Erityisen tärkeää olisi, että perheen sisäisiin väkivaltatilanteisiin haettaisiin apua.

Aikuissosiaalityöntekijän/ohjaajan työhön sisältyy mm.

  • asiakastapaamiset
  • sosiaaliturvaetuuksiin ja sosiaalipalveluihin liittyvä ohjaus ja neuvonta
  • asiakkaan kanssa tehtävä palvelusuunnitelma
  • kuntouttavaan työtoimintaan liittyvän aktivointisuunnitelman tekeminen yhdessä asiakkaan, työvoimaviranomaisen ja johtavan työvalmentajan kanssa
  • asiakkaan sosiaalisen tilannekartoituksen tekeminen
  • asiantuntijana toimiminen asiakas- ja yhteistyöverkostoissa
  • yhdyskuntatyö

Aikuissosiaalityön palvelut järjestetään lähipalveluina, eli asiakkaat voivat asioida oman kunnan sosiaalipalvelukeskuksessa/sosiaalitoimistossa.

Asiointi tapahtuu aina ajanvarauksella. Työntekijät ovat parhaiten tavoitettavissa puhelinaikana.

Yhteystiedot

Pyhäjoki
Kuntatie 1, PL 6, 86101 Pyhäjoki
Sijainti kartalla


Sosiaaliohjaaja on tavattavissa sosiaalitoimistossa perjantaisin, asiointi ajanvarauksella. Puhelinaika on ma-pe klo 9-10.
Sosiaaliohjaaja Henna Keränen puh. 044 439 3749

Muina aikoina yhteydenotot Raahen sosiaalipalvelukeskuksen neuvontaan puh. 08 849 3720, avoinna ma- pe klo 9-12.

Raahe
Sovionkatu 9, PL 109, 92101 Raahe
Sijainti kartalla


Raahen sosiaalipalvelukeskuksen neuvonta on avoinna ma-pe klo 9-12.
Päivystysasiakkaat ilmoittautuvat neuvonnassa.
Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat tavoitettavissa puhelinaikana ma-pe klo 9-10.

Sosiaalipalvelukeskuksen neuvonta Tuula Kolehmainen, puh. 08 849 3720, faksi 08 849 3165

Sosiaaliohjaaja (toimeentulotuki) Marju Salmela, puh. 044 439 3703
Sosiaaliohjaaja (kuntouttava työtoiminta) Satu Kinnunen, puh. 044 439 3704
Sosiaaliohjaaja (kuntouttava työtoiminta) Aili Karihtala, puh. 040 830 3147
Sosiaaliohjaaja (kuntouttava työtoiminta, alle 25-vuotiaat) Henna Keränen, puh. 044 439 3749
Sosiaalityöntekijä/tulosyksikköjohtaja (maahanmuuttajatyö) Birkitta Ala-aho, puh. 040 135 7911

Siikajoki
Siikasavontie 1 A, 92400 Ruukki
Sijainti kartalla

Asiakassihteeri on tavattavissa seuraavasti:

parilliset viikot ma-ti
parittomat viikot ma-ke

Sosiaaliohjaaja on tavattavissa ma, to ja pe
Puhelinaika ma-pe klo 9-10

Asiakassihteeri Arja Honkamäki, puh. 040 135 7912
Sosiaaliohjaaja Nina Äijälä, puh. 040 135 7913

Vihanti
Kirkkotie 2, 86400 Vihanti
Sijainti kartalla


Asiakassihteeri on tavattavissa ti-to

Sosiaaliohjaaja on tavattavissa tiistaisin ja keskiviikkoisin.

Puhelinaika ma-pe klo 9-10

Asiakassihteeri Eija Luomajoki, puh. 040 135 7916
Sosiaaliohjaaja Nina Äijälä, puh. 040 135 7913

Sähköposti: etunimi.sukunim(at)ras.fi

Lomakkeita

Toimeentulotukihakemuslomake2011pdf, 54 kb
Toimeentulotukihakemuslomake2011doc, 278 kb
Toimeentulotuen_jatkohakemus2011pdf, 28 kb
Toimeentulotuen_jatkohakemus2011doc, 118 kb
Apteekkivalinta_toimeentulotuki_pdfpdf, 19 kb
Opiskelijanliite_toimeentulotuki2011pdf, 31 kb
Opiskelijanliite_toimeentulotuki2011doc, 162 kb
Omaishoidontukihakemus2011pdf, 23 kb
Omaishoidontukihakemus2011doc, 110 kb
Muistutuslomake_pdfpdf, 21 kb
Muistutuslomake_worddoc, 96 kb


Yhteystiedot

Tulosyksikköjohtaja
Birkitta Ala-aho
puh. 040 135 7911


Pyhäjoki
puh. 044 439 3749

Raahe
puh. 08 849 3720

faksi 08 849 3165

Siikajoki
puh. 040 135 7913

Vihanti
puh. 040 135 7913